Tutkimuksessa tarkastellaan kotimaisen nuortenkirjallisuuden kehittymistä kirjallisuudenlajina 1920- ja 1930-luvulla. Kontekstuaalisen tutkimusotteen, lastenkirjallisuuden henkilötypologian ja juonimallinnuksien avulla tehdyn tekstianalyysin sekä historiallisen lajitutkimuksen avulla puran väitettä siitä, että sotien välisenä aikana nuortenkirjallisuus olisi viihteellisyydessään ollut epäajankohtaista suhteessa aikansa yhteiskunnalliseen keskusteluun nuorille asetetuista odotuksista, miehen ja naisen roolista yhteiskunnassa ja esimerkillisestä kansalaisuudesta. Rajaamalla tutkimukseni kahden nuortenkirjan alalajin, Jalmari Saulin historiallisen sotaseikkailun ja Aili Somersalon neitoromaanin, analysointiin osoitan, että 1900-luvun ensivuosikymmenillä nuortenkirjaa kirjoitettiin ja julkaistiin populaarikulttuurin kontekstissa, populaarifiktiolle tyypillisellä lajirepertoaarilla, mutta teoksia arvosteltiin usein topeliaanisesta lähtökohdasta käsin. Teoksilta odotettiin opettavaisuutta, kristillis-isänmaallisia arvoja ja korkeaa moraalia, ei viihteellistä kevytmielisyyttä. Hyödyntämällä historiallista lajitutkimusta ja tarkastelemalla teoksia kolmen eri kontekstin, kirjallisen, institutionaalisen ja yhteiskunnallisen, kautta olen löytänyt tutkimusaineistostani uusia silloin- ja nyt-merkityksiä.